Merihistoriallisessa museossa harjoitetaan meriarkeologista toimintaa. Meriarkeologimme tutkivat esineitä ja muita jäännöksiä, joita ihmiset ovat jättäneet jälkeensä vesistöihin ja niiden läheisyyteen, siis löytöjä järvistä ja merestä sekä rannoilta ja satama-alueilta. Näitä voivat olla esimerkiksi hylyt, laiturit, venevajat tai muut jäänteet. Eri löytöjen avulla arkeologit yrittävät saada mahdollisimman paljon tietoa menneiden aikojen ihmisistä ja yhteisöistä.

Niin sanotun viistokaikuluotaimen, tai kaikuluotaimen avulla meriarkeologit voivat saada selville, mitä pinnan alta löytyy. Kaikuluotainta vedetään veneen perässä vedessä, ja arkeologit voivat veneessä nähdä näyttöpäätteeltä pohjan epätasaisuuksien muodostamia varjoja. Hylyt ja muut suuret pohjasta esiin pistävät esineet näkyvät kuvassa. Tällöin arkeologit voivat sukeltaa tarkastamaan, onko kyse arkeologisesta jäännöksestä. Vedenalaisten arkeologisten tutkimusten suorittaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Mitä syvemmälle sukeltajat uivat, sitä lyhemmän ajan he voivat tutkia pohjaa. Ammattisukeltajien suurin sallittu työskentelysyvyys on 40 metriä – mutta tällöin he voivat työskennellä pohjalla vain kymmenen minuuttia, minkä jälkeen heidän on noustava pinnalle. Usein 30 metrin sukellussyvyyttä ei ylitetä, koska halutaan tehdä vedenalaisia tutkimuksia pitempi aika kerrallaan.

Jos hylky on liian syvällä, voidaan käyttää kauko-ohjattua ajoneuvoa, ROV (Remote operated Vehicle), jossa on lamppu, televisiokamera ja hydrauliset käsivarret.

Hylyt Itämeressä

Missään muualla maailmassa ei ole niin paljon hyvin säilyneitä puuhylkyjä kuin Itämeren pohjalla. Tähän mennessä on todettu noin 20 000 laivan tai pienemmän veneen hylkyä. Mutta arkeologit uskovat, että hylkyjä voi olla yli 100 000! Itämeri tarjoaa laivoille hyvät säilyvyysolosuhteet, koska se on vähäsuolainen eikä puuta tuhoava Teredo Navalis-nilviäinen viihdy murtovedessä. Suolaisissa merissä hylyt tuhoutuvat lyhyessä ajassa, koska nilviäiset syövät puuta. Itämeressä laivojen hylyt voivat säilyä useita satoja vuosia samanlaisina kuin ne olivat upotessaan.

Dalarön hylky

Dalarön edustalla Tukholman saaristossa on erittäin paljon laivojen hylkyjä. Yksi tunnetuimmista on Dalarön hylky. Se on saanut nimensä löytöpaikkansa mukaan ja on maailman parhaiten säilyneitä hylkyjä 1600-luvulta. Hylyn päällä ja vieressä on paljon esineistöä, muun muassa keramiikkakannuja, työkaluja ja aseita. Laiva on aika pienikokoinen, noin 20 metrin pituinen, siinä on lastiruuma ja kuusi tykkiaukkoa. Arkeologit eivät vielä tiedä mihin laivatyyppiin se kuuluu. Vaikka laivan kannella onkin tykkejä ja aseita, silti on epävarmaa, onko se ollut sotalaiva vai ei. Siihen aikaan myös kauppa-alusten kannella oli usein tykkejä. Hylystä otettuja puunäytteitä on analysoitu puun vuosirenkaiden avulla ja tulokset osoittavat, että ao. puut kaadettiin Koillis-Englannissa 1650-luvulla. Se vaikuttaa myös sopivan yhteen laivan rakenteen kanssa, jossa on piirteitä 1600-luvun englantilaisesta laivanrakennustaidosta. Siksi arkeologit uskovat, että laiva on rakennettu Englannissa.

Dalarön hylystä arkeologit ovat löytäneet erityisiä keramiikkapulloja, joista käytetään nimitystä bartmann kannut. Frechenissä, Saksassa valmistettiin suuri määrä näitä kannuja 1600-luvulla. Kannuja voidaan verrata tyhjiin pulloihin, joissa kuljetettiin kaikenlaisia nestemäisiä tuotteita. Kannuja on löydetty kapteenin hytistä ja myös lastiruumasta. Koska lastiruumassa ei ole tehty kaivauksia, arkeologit eivät tiedä, mitä muuta tavaraa lastiruumassa oli. Haaksirikkoutuessaan laiva oli ehkä arvokkaalla lastilla lastattuna palaamassa matkaltaan.